Pastori Erkki O. Auranen kirjoittaa torstain (27.7.) Kouvolan Sanomien Lukijalta-palstalla:
Koska odotamme Jeesuksen Kristuksen toista tulemista kirkkaudessaan ja voimassaan, alkavat Raamatun ennustukset hiljalleen toteutua. Voidaan oikeutetusti kysyä, onko jo aika Jesajan kirjan 13-14 lukujen toteutua, kun amerikkalaiset joukot tulivat Irakiin? (- – -)
Siunataan me suomalaiset Israelia Jumalan ohjeen mukaan ja rukoillaan, että kaikki israelilaiset tulevat tuntemaan Jeesuksen Kristuksen Ylösnousseena Vapahtajana, syntiemme sovittajana, Jumalan Poikana.
Silloin myös me saamme Jumalan siunauksen elämäämme ja kaupunkiimme.
Auranen taitaa olla Kouvolan ikioma Pat Robertson. Hän tuli tunnetuksi viime vuonna tsunamimielipiteistään, taisi olla jotain sellaista, että tsunami oli Jumalan rangaistus Aasialle, kun he eivät ole ottaneet Jeesusta Vapahtajakseen. En muista ihan tarkkaan, mutta sinne päin.
Ihan kuin olisin kirjoittanut tästä aiemmin… ah, aivan, Viestissäni kaikille maailman typeryksille:
Typerykset puhuvat myös “tuomionpäivästä”, “reinkarnoituneesta Buddhasta”, älykkäästä suunnittelusta ja odottavat, että Vapahtaja (Jeesus, teknologia, materia jne.) tulisi heidät heidän kurjuudestaan pelastamaan. Silloin kun he jotain kunnioittavat, he palvovat henkilöitä periaatteiden sijaan. He eivät tajua, että heidän täytyy itse vapauttaa itsensä; että he itse ovat “Jumalan poikia” tai miksi sitä haluaakaan kutsua. He olettavat, että Raamattu tai Koraani on Jumalan sanaa enemmän kuin muut kirjat, pitäen samalla kaksinaismoralistisina ohjenuorinaan täysin tulkinnanvaraisia tapahtumia.
Auranen on ilmiselvästi ottanut vahvoja vaikutteita retoriikkaansa amerikkalaisilta: Yhdysvaltojen hyökkäys Irakiin oli Raamatun enne, Israel on Valittu Kansa, olkaamme kaikki yhdessä rintamassa puolustamassa maata ja sallikaamme sen tehdä Lähi-idässä mitä huvittaa. Onhan tämä kuultu. Todellisessa maailmassa (siinä, jossa Auranen ei ilmeisestikään elä) tällaiselle puheelle on olemassa sivistyssana: sitä kutsutaan propagandaksi. (Sivunoottina: Suomen historiasta jotain tietävät muistanevat, että Sakari Topelius oli aikoinaan promoamassa Suomea uutena Jumalan valittuna kansana.)
En millään haluaisi hyökätä henkilöä vastaan, mutta valitettavasti Aurasen mielipiteessä ei ole mitään muuta tarttumapintaa. Teksti luiskahtelee käsistä kuin saippuapala, mikä on ongelma kaikissa Raamattuun (tai vastaaviin) vetoavissa kannanotoissa. Aurasen Raamatun omiin tarpeisiin sopiva tulkinta saa ihmettelemään, kuinka huteralle pohjalle ylipäätään kaikki järjestäytyneet uskonnot on rakennettu. Hiekalle rakennettu talo tukee henkilöpalvontaan ja tulkintoihin, kun taas kivelle rakennettu talo tukeutuu periaatteisiin. Ei se ole sen vaikeampaa symboliikkaa, eikä näiden metaforien ymmärtämiseen todellakaan (ainakaan pitäisi) tarvita vuosien teologian opintoja.
Aurasen mielipide on vain tyhjää uskonnollista jargonia Raamatun profetioista ja Jeesuksesta. Raamattua voi jokainen tulkita miten tahtoo, joten Aurasen kielipeli-babbleen ei järkevä koske pitkällä tikullakaan.
0 Kommentit to “Jeesus nousee kuolleista! Tuomionpäivä tulee! Aaaarrgghh, te kaikki kuolette ja palatte helvetissä…”