Jos ihmisiä ei hallittaisi ylhäältä ja jokainen tekisi juuri sitä, mikä tekisi hänet onnelliseksi, maailma romahtaisi. Ajattele, joku sarjamurhaaja voi olla onnellinen tappaessaan ihmisiä. Sitäkö haluat?

Eipä tämäntyyppinen tokaisu mitenkään epätyypillinen ole keskustelussa vallasta, sen oikeutuksesta ja anarkismista, vaikka lähemmässä tarkastelussa väitteen tukipilarit osoittautuvat huteriksi. “Maailma ei toimi niin” kaikessa näennäisessä järkevyydessään on kehäpäätelmä: se perustelee ja toteuttaa itse itsensä, sillä maailma/kulttuuri toimii, kuten sen ihmiset toimivat.

Toimimattomuus perustetaan yleensä käsitykselle ihmisen perimmäisestä luonnosta. Professori Marshall Sahlins kirjoittaa artikkelissaan (“Edvard Westermarck-muistoluento syyskuussa 2005″) “Hierarkia, tasa-arvo ja anarkian sublimaatio: länsimainen illuusio ihmisluonnosta” (Suomen Antropologi 4/2005) aiheesta näin:

Yli kahden vuosituhannen “länsimaisiksi” kutsumiamme kansoja on vainonnut niiden oman sisimmän olemuksen haamu: niin ahnas ja riitaisa ihmisluonnon kuvatus, että ilman jonkinlaista hallintaa se alentaisi yhteiskunnan anarkian tilaan. Tätä kuritonta olentoa koskeva valtiotiede on enimmäkseen ilmennyt kahdessa vastakkaisessa ja keskenään vuorottelevassa muodossa. Valittavana on joko hierarkia tai tasa-arvo, monarkkinen auktoriteetti tai demokraattinen tasapaino: vallankäytön järjestelmä, joka (ihannetilanteessa) rajoittaa ihmisten luontaista itsekkyyttä ulkopuolisen voiman avulla; tai itseohjautuva järjestelmä, jossa vapaiden ja tasa-arvoisten voimien vastakkaisuuden kautta (ihannetilanteessa) niiden erityiset intressit sovitetaan yhteiseksi eduksi. Kyseessä on kokonaisvaltainen vallan metafysiikka, joka ylittää politiikan ulottuvuuden, sillä sama geneerinen alkuvoimaisen anarkian rakenne löytyy sekä maailmankaikkeuden että kaupungin järjestyksestä ja myös ihmisruumiin terveyden käsitteistä. Ratkaisu anarkiaan on joko hierarkia tai tasa-arvo. Väitän tämän olevan erityisesti länsimaista metafysiikkaa, koska siihen sisältyy luonnon ja kulttuurin vastakkaisuuden oletus, joka on erityisesti länsimainen. Päinvastoin kuin länsimaisessa ajattelussa, monien kansojen käsitysten mukaan eläimet ovat pohjimmiltaan inhimillisiä, sen sijaan että ihmiset olisivat pohjimmiltaan eläimellisiä – näillä kansoilla ei ole “luontoa”, vielä vähemmän sellaista, joka pitäisi voittaa.

Sarjamurhaajaesimerkki on puhtaan hypoteettinen ja hylkää realiteetit, joiden mukaan ihmisen täytyy valita onnellisuus jatkuvaksi olotilakseen, ei sitoa sitä johonkin toimintaan tai tapahtumaan (vrt. vapahtajamyytti), ennen kuin todellinen onnellisuuden tila saavutetaan. Tappamisesta nauttiva (onko heitä) tekee saman virheen kuin rahan, materian tai unelmien kumppanin perässä juokseva tai Jeesusta kuumeisesti odottava: sitku. Koskaan hyvän olon tilaa ei kuitenkaan saada kestämään kauemmin kuin sen hekumallisen hetken, kun pakollinen annos on saatu suoneen.

Kohta pitää saada lisää ulkoista, koska sisäiseen, omiin ajatuksiin ja pelkoihin kiinni käyminen on niin vaikeaa ja kivuliasta. Helpompi on vain elää annoksella – päivästä, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Ja sitten miettiä, miten nopeasti elämä vilahti silmien ohi.

Mitä sitten, jos se kerta tekee mut onnelliseks?

Niin, tekeekö? Miten voit sanoa eläväsi maailman parhaassa maassa jos et ole koskaan käynyt ulkomailla? Miten voit sanoa olevasi onnellinen jos et ole koskaan harrastanut itsereflektointia? Miten määrittelet onnellisuuden?