Noam Chomsky: Tulevaisuuden valtio

Selaillessani kirjaston valtiofilosofia-hyllyä (etsin teosta Machiavelli vasta-alkaville ja edistyville) satuin huomaamaan Noam Chomskyn vastajulkaistun Tulevaisuuden valtio -teoksen ((Freethought Weekly: Book Review: Government in the Future by Noam Chomsky (julkaistu 9.6.2006) )). Takakansi kuvailee kirjaa näin:

Yhteiskunnallisen keskustelun kansainvälisesti tunnetuimpiin osallistujiin kuuluva kapitalismin kriitikko Noam Chomsky käsitteli vuonna 1970 pitämässään yleisöluennossa neljää valtiomuotoa ja niiden luonnetta koskevaa teoriaa.

Lukijalla on nyt mahdollisuus tutustua ensi kertaa suomen kielellä tähän Chomskyn ajattelun ymmärtämisen kannalta tärkeään teokseen. Hän käy aatehistorian ja poliittisen ajattelun klassikoiden avulla läpi klassisen liberalismin, libertaarisen sosialismin, valtiososialismin ja valtiokapitalismin teoreettista perustaa, ja pohtii samalla, miten meitä hallitaan tulevaisuudessa – vai olemmeko vihdoin kypsyneet hallitsemaan itse itseämme.

En ole päässyt vasta kuin sivulle 20, mutta ajatuksia on jo herännyt paljon. Chomsky kuvailee Klassinen liberalismi -luvussaan, kuinka liberalismi oli alkujaan oikeastaan äärimmäisen kapitalismivastaista, vaikkei kapitalismista ollut vielä valistusajalla hajuakaan. Chomsky tekee yhteenvedon liberalismista näin:

[Klassisen liberalismin] doktriini kuuluu, että valtion tehtäviä tulee jyrkästi rajoittaa. Tämä tuttu luonnehdinta on kuitenkin sangen pinnallinen. Syvällisemmin tarkasteltuna klassinen liberaali näkökulma kehittyy tietystä ihmisluontoa koskevasta käsityksestä, joka painottaa monimuotoisuuden ja vapaan luomisen tärkeyttä, ja on sen vuoksi perustavasti vastakkainen teollisuuskapitalismille ja sen palkkaorjuudelle, sen vieraantuneelle työlle ja yhteiskunnallista ja taloudellista järjestystä koskeville hierarkkisille ja autoritaarisille periaatteille. Klassinen liberaali ajattelu on ainakin ihannemuodossaan vastakkainen omistushaluisen individualismin edustamille käsityksille, jotka ovat luontaisia kapitalistiselle ideologialle. Tästä syystä klassinen liberaali ajattelu pyrkii eliminoimaan yhteiskunnalliset kahleet ja korvaamaan ne yhteiskunnallisilla siteillä eikä kilpailuun perustuvalla ahneudella, ei saaliinhimoisella individualismilla eikä tietenkään enempää valtion kuin yksityistenkään omistamilla suuryritysten imperiumeilla.

Avartavia lukuhetkiä lienee tiedossa.

Vielä Finreactorista

Kyllä tekijänoikeudet sitten ovat kivoja.

Kommentoin aiheesta Net.nytiin. Ongelma mielestäni on, että samoja vanhoja analogioita halutaan sovittaa internet-tiedostonvaihtoon. Kun kirjoitin, että kaiken taustalla on se, etteivät isot lafkat halua muuttaa toimintamallejaan, vastaus oli:

Muuta itse omia toimintamallejasi laillisiksi. Maailma on pullollaan ilmaisia ohjelmia. Kirjastosta saa aivan ilmaiseksi musiikkia ja leffoja.

Ihanaa kaksinaismoralismia: muiden pitää muuttua, omassa toiminnassani ei ole mitään vikaa – itse kun en ole ongelmaan mitenkään osallinen. Abrakadabra, muutu, paha maailma! Aika tyypillistä ajattelua sinällään.

Äh, en jaksa enää selittää. Tekijänoikeuksista keskusteleminen on sama kun yrittäisi puhua tiiliskivelle: vastaus on aina sama. Eikä tiiliskivi edes välitä kuunnella, mitä sanottavaa minulla on! Se kun tietää olevansa absoluuttisesti ja kyseenalaistamattomasti oikeassa.

Päättäjäyhteys pätkii…kenttä on heikko…kohta katk…tuut tuut tuut

Mika Lahdensivu kirjoittaa tänään digitodayn kolumnissaan:

Yhteys kansalaisten ja päätöksenteon välillä pätkii. Oikeusministeriö keksityttää parhaillaan keinoja vuorovaikutuksen kohentamiseksi. Syytä onkin! Ainakaan oman Otakantaa.fi -palvelunsa mukaan valtionhallinto ei ole käynyt netissä yhtään kansalaiskeskustelua sitten tammikuun 2005!

En vaan tajua, miksi ihmeessä nämä “päättäjät” (mikä kauhea sana) haluavat tuputtaa kansalaisille omia systeemejään, täysin kysymättä kansalaisilta, mitä he haluaisivat. Onko otakantaa.fi:tä suunniteltaessa edes mietitty palvelun tavoitteita sen pidemmälle, että

Foorumin päämääränä on saada hallinnon hanke- ja valmistelutyöhön kansalaisten suoria näkemyksiä, asiantuntemusta ja mielipiteitä, ja luoda samalla uusia mahdollisuuksia kansalaisten ja virkamiesten vuoropuhelulle. Tästä syystä hankkeet otetaan Otakantaa-keskusteluun niiden alku- tai valmisteluvaiheessa.

Epäilen vahvasti, että Puppulausegeneraattori on ollut kovassa käytössä tässäkin tapauksessa.

Lähetänkin tästä palautetta oikeusministeriölle. Varmaan saan tuttuun tapaan vastaukseksi kiusaantunutta hiljaisuutta, mutta onneksi se ei ole mitään uutta.

Sananvapaus: kiva sana hokea, mutta kiusallinen periaate käytännössä

Keskiviikon PK:ssa oli kolumni sananvapaudesta. Suomessakin oltiin niin kovasti ylistämässä Anna Politkovskajan rohkeutta ja määrätietoisuutta; ja hei, Suomi on lehdistönvapauslistalla jaetulla ykkössijalla! Eikö se jo kerro jostakin?

Kyllä kertoo: etenkin se paljastaa maamme keskustelukulttuurin tyhjyyden. Tanska putosi listalla 19:nneksi Muhammed-pilakuvakohun vuoksi. Kun sananvapauskiistoja ei ole meillä käyty, totta kai sana on Suomessa tosi vapaata. Mutta heti, kun joku päättää alkaa tutkia viime vuosikymmenten tapahtumia ja jotain hämäriä KGB-yhteyksiä, hän on “oman kilpensä kiillottaja” ja kaivelee turhaan vanhoja luurankoja ylös.

Hei, elämässä pitää mennä eteenpäin. Ehkä sinunkin pitäisi hankkia sellainen – tiedäthän, elämä.

Entä Heidi Hautalan Venäjä-kriittinen puheenvuoro äänioikeuden 100-vuotispäivänä? Yle kertoi tapahtuneesta näin:

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) mielestä aika ja paikka olivat väärät Hautalan näkemyksen esittämiseen.

Puhemies Paavo Lipponen oli samoilla linjoilla. Hän sanoi STT:lle, ettei juhlatilaisuutta pidä käyttää hyväksi “näin kovan ja törkeän kritiikin esittämiseen naapurimaata kohtaan”.

Jaa milloin ja missäköhän kriittiset puheenvuorot pitäisi pitää jos ei siellä, missä ne varmasti kuullaan?

Vastaus: Jossain muualla ja johonkin muuhun aikaan. Tai vielä parempi olisi, kun niitä ei pidettäisi ollenkaan.

“Stay the course”

Bush innostui pitämään eilen ihan lehdistötilaisuuden aiheesta. Memeorandumin kautta keskustelun seuranta helpottuu huomattavasti.

New York Times kirjoittaa tänään lehdistötilaisuuden sadosta:
Conceding Missteps, Bush Urges Patience on Iraq.

Edit aiheeseen löyhästi liittyen: Keith Olbermann analysoi maanantaina Republican National Committeen tv-mainosta, jossa käytetään Osama bin Ladenia promoamaan GOP:tä marraskuun 7:nnen vaaleissa. Mm. Huffington Postissa on aiheesta kommentaari.

Suurin osa…

En tiedä, onko minusta tullut viime aikoina jotenkin erityisen pessimistinen, mutta olen huomannut seuraavaa:

• Suurin osa lehtien sisällöstä on epäoleellista tauhkaa.
• Suurin osa tv:n ohjelmista on todellisuudesta vieraannuttavaa ja typerryttävää.
• Suurin osa ihmisistä ei ajattele itse; tämä on sekä edellisten syy että seurausta niistä.

Tänäänkin kävin kirjaston lehtisalissa lukaisemassa mm. uusimman Suomen Kuvalehden – Timea en jaksanut edes vilkaista, kun kansikuva viesti monen sivun propagandasanomaa Pohjois-Korean ja sen johtajan perimmäisestä pahuudesta.

Päädyin lopputulokseen, että joko journalismi on nykyisin tyhjääkin tyhjempää tai sitten ymmärrän maailmasta “liikaa”, että saisin enää mitään mullistavia ahaa-elämyksiä (perinteisen) median kautta. Eikä tämä noussut pintaan vasta tänään – olen oikeastaan miettinyt samaa aamuisin Hesaria lukiessani. Jos mediaan jotain kaipaisi, olisi se hieman kriittistä lähestymistä aiheisiin, ei vain yksisuuntaista monologia puettuna jonkinlaiseksi “objektiiviseksi raportoinniksi” ((Onko sellaista olemassakaan? Eikö viesti aina jollain tavoin heijasta viestijän näkemyksiä?)). Missä ovat esimerkiksi kriittiset tv-kommentaarit Yhdysvaltain tapaan? Puolituntinen Pressiklubi kerran viikkoon ei oikein vakuuta. (Tosin en tv:n ystävä olekaan, pitkälti juuri edellä mainituista syistä.)

Niin tietysti: kriittisyys ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin. Tämä tokaisuhan on aina se jokeri, johon voi vedota, kun muut keinot eivät vastapuolta vaienna. Kuinka kätevästi keskustelu saadaankaan lopetettua vetoamalla kulttuuriseen relativismiin!

Näin meillä päin asiat hoidetaan; jos et pidä siitä, voit muuttaa muualle.

Tosi rakentavaa. Huoh.

Musiikkia: Galdson – Roots

$jam_v) { $jam_html=str_replace(“[[".$jam_k."]]”,$jam_v,$jam_html); }

echo $jam_html;

?>

Seksuaalinen kontrolli (YLE Radio 1)

powered by ODEO

Ilonan ystävät 21.10.2006 klo 23:00 | Kesto 00:53:59
Ilonan ystävien keskustelijoita askarruttaa se, miten eri tavoin naisen ja miehen seksuaalisuutta kontrolloidaan ja määritellään. Eve Mantun vieraina ovat mediatutkija Anna Mäkelä, teatteripukusuunnittelun opettaja Terttu Pykälä ja keskiajan tutkija Päivi Salmesvuori.

linkki

The Connels – ‘74 – ‘75

Muistatteko vielä 90-luvun? Minulle tästä tulee mieleen hetket MTV:n ääressä Eskolanmäen kerrostaloissa, saksalaiset visailusarjat joista ei tajunnut mitään, peruskoulun ekaluokka, ensimmäinen tietokone taloon 1995 – 100 MHz oli hirmu paljon ja käytössä oli Windows 95. Koulussakin oli vaan 3.11 kummallisine opetusohjelmineen ja Painteineen.

YouTube-surffausta

Evita – Oh, what a circus pätkä elokuvasta
I’d Be Surprisingly Good For . . . Gerry Butler tässä on taustamusiikkina toinen hieno kappale samaisesta musikaalista
Scatman John – Scatman muistoja 90-luvulta
Aerosmith – I don’t want to miss a thing
Steen1 – Jarden träkki
The Lion King – Circle Of Life huu, kylmiä väreitä (kävin katsomassa elokuvan aikoinaan teatterissa)
Chad Vader episode 1 mielettömän hauskaa ja hyvintehtyä komediaa… no, katsokaa itse
The Life and Death of a Pumpkin erään kurpitsan tarina