28.11.2006 klo 11:00 | Kesto 00:53:24
Suomalainen mies on jänkien ressukka, joka ei puhu eikä pussaa. Erkki Kauhanen vieraineen pohtii suomalaisen miehen ominaislaatua ja sitä miksi miehestä tuli mitä tuli.
Arkisto marraskuu, 2006:lle
27
mar
06
Yksilön ja yhteisön konflikti
Sain ev.lut. uskonnon etiikan kurssin kokeesta seiskan. Hip hei! Tekipä perjantaiaamun kokeessa mieleni vain kettuilla, ja tekisin saman koska tahansa – nyt kun ajattelee, olisin voinut olla terävämpikin sanoissani. Mutta, joka tapauksessa, tämä oli oiva kruunaus uralleni Suomen Evankelis-luterilaisen Instituution alla. Kirjoittaja kiittää, kumartaa ja poistuu takaovesta. Tai, ei ihan vielä.
Kaikki on hyvin niin kauan kun et kyseenalaista: Olet hyvä opiskelija niin kauan, kun hyväksyt totuutena kaiken sen, mitä sinulle opetetaan; Olet hyvä kansalainen niin kauan, kun et kysele miksi-kysymyksiä vaikkapa vallan oikeutuksesta tai yhteiskunnallisesta todellisuudesta muutenkaan. Mutta kehtaakin avata suusi, ihmetellä lapsen lailla ääneen… ja sinut vaietaan kuoliaaksi. Olet laumasta karannut, siis et ole enää olemassa. Sinut täytyy vaieta, koska se, mitä sanot – että palaset eivät hyvällä tahdollakaan sovi yhteen – on sietämätöntä… koska se on totta.
Etiikka-ketutukseni juuret ovat viime keväässä ja filosofian etiikan kurssilla, jolloin selvisi, että olennaisempaa kuin oma ajattelu on, että tiedät, mitä muut ovat ajatelleet; Olennaista on, että osaat luetella hienoja termejä ja upeita teorioita.
Vika saattaa olla myös täällä juurissa:
Wikipedia
Moraali eli siveys tarkoittaa yhteisössä vallitsevia eettisiä (moraalisia, siveellisiä) käsityksiä, arvostuksia ja käyttäytymissääntöjä.
Gummeruksen Suuri Sivistyssanakirja
moraali 1 yksilön tai yhteisön eettiset käyttäytymissäännöt, käsitys oikeasta ja väärästä, arvostukset ja eläminen niiden mukaisesti, kunniallisuus, siveys
moraalinen eettisten käyttäytymissääntöjen ja arvostusten mukainen, eettisesti hyväksyttävä, nuhteeton, säädyllinen, hyvä, kunniallinen
Minulle mitään “oikeaa ja väärää” ((Ovatko nämä käsitteet olleet koskaan mitään muuta kuin vallankäytön välineitä? “Se, mitä teet, ei ole oikein” – mitä ihmettä tämä sitten ikinä tarkoittaakaan.)) ei ole: on vain älykästä (järkevää) ja typerää toimintaa. Tämä kyseenalaistaa eettisten kysymysten pohdinnan merkityksellisyyden, koska toiminnan älykkyys voidaan määritellä helposti sen pohjalta, mihin sillä pyritään. Toiminnan älykkyyttä voidaan kuitenkin arvioida vain arvioimalla ensin päämäärien (ja “perimmäisen päämäärän”) järkevyyttä ja kestävyyttä.
Ehkäpä otan avukseni jälleen kuvituksen, jotta saisin selvennettyä, mitä ajattelen:
Yksilön jokaisella yksittäisellä teolla on jokin tavoite – tämä kuuluu teon määritelmään -, mutta suinkaan aina ei kaiken toiminnan päämäärää ole tehty selväksi. Tästä seuraa typerää toimintaa ja helposti kontrolloitavien massojen luokan syntyminen, sillä päämäärättömien, vain todellisuudessa ja olemassaolossaan kelluvien ihmisten ohjailu sellaisten sotkuisten käsitteiden kuten “oikea” ja “väärä” avulla on monta kertaa helpompaa kuin päämäärätietoisten ja toimintaansa aktiivisesti arvioivien yksilöiden.
Tuntuu siltä, että palaan aiheeseen vielä aiheeseen tuonnempana, kun olen selvittänyt sekavia ajatuksiani ja kehitellyt aiheesta lisää upeaa kuvitusta.
$jam_v) { $jam_html=str_replace(“[[".$jam_k."]]”,$jam_v,$jam_html); }
echo $jam_html;
?>
Kävin vilkuilemassa syksyn yo-kirjoitusten filosofian kysymyksiä sillä asenteella, josko sitä tai historiaa kirjoittaisi. Kysymykset olivat… hrr. Esim. tämä:
3. Kuvaa normatiivisen etiikan, metaetiikan ja soveltavan etiikan suhdetta. Voit halutessasi piirtää käsitekartan ja selittää sen.
Lukiossa asenne on siis: opettele ulkoa teorioita ja toisten ajatuksia niin, että voit vakuuttaa YTL:n tietämykselläsi. Ymmärryksestä ja oman pään sisällöstä viis.
Voi tietysti olla, että olen vain kettu pihlajapuun juurella valittamassa marjojen happamuudesta, että en vaan osaa. Tai sitten koulutusjärjestelmää vaivaa yhä perintönsä raskas varjo: epäolennaisuuksien ulkoaopetteleminen ja tarrautuminen lillukanvarsiin samalla, kun tarpeellisempien taitojen, esim. keskustelutaidon, kehittäminen unohtuu jonnekin.
Huomenna on UE3-kurssin (etiikkaa) koe. Miksi minusta kuitenkin on turhaa pohdiskella, mikä on oikein ja mikä väärin tai mitä on hyvä elämä? Onko tämä jotain jälkijättöistä murrosiän angstia? Tunnustan, että kyse voi siitä hyvinkin olla.
Muistan, kuinka FI1-kurssilla vastasin, kun opettaja kyseli, onko kyseessä sama laiva kun se on rakennettu samoista laudoista kuin vanha ja samojen piirustusten mukaan:
Onko sillä mitään merkitystä?
Ai niin, sehän ei nyt ole olennaista. Olennaista on, onko se sama laiva.
Tieteen teemasarjoja 21.11.2006 klo 10:03 | Kesto 00:26:28
Euroopan unioni on 25 valtion välinen sopimus, jonka tarkoituksena on estää sotia ja luoda rauhaa niin omassa maanosassamme kuin yhä enemmän myös muualla maailmassa. EU pyrkii myös levittämään demokratiaa ja eurooppalaisia arvoja kuten ihmisoikeuksia muuhun maailmaan. Euroopan unionin rooli kansainvälisenä toimijana onkin merkittävä, mutta ovatko sen motiivit todellisuudessa näin kauniita? Miltä EU näyttää sen ulkopuolelta tarkasteltuna, entä miltä näyttää Euroopan unionin tulevaisuus. Näistä asioista kertoo kansainvälisen poltiikan professori Heikki Patomäki Helsingin yliopiston tutkijakollegiumista. Toimittajana on Pirjo Koskinen.
Aina välillä tulee vastaan ihmisiä, jotka puhuvat siitä, kuinka usko pitää elää arjessa ja kuinka Jeesus täytyy ottaa mukaan jokapäiväiseen elämään. Kuuntelepa heitä huviksesi seuraavan kerran tarkalla korvalla: mitä he oikeasti sanovat?
- usko = jotain sanoinkuvaamatonta… tai siis, jotain sanoinkuvaamattoman typerää: uskoa auktoriteetteihin oman itsen asemesta
- elää uskoaan arjessa = rampata seurakunnan tilaisuuksissa ja kuunnella hurmioituneena pappien hämäriä jorinoita, ikään kuin he todella sanoisivat jotain; kyllä he sanovatkin, mutta samoja teemoja löytää b-luokan personal development -kirjallisuudesta
- ottaa Jeesus mukaan jokapäiväiseen elämään = palvoa henkilöä ja unohtaa, mitä hän ajatteli ja mitä edusti; mahdollisesti myös “yrittää perustella valintojaan sopivasti tulkituilla raamatunlauseilla”
Mikään uskonto tai muukaan järjestäytynyt oppirakennelma ei kestä, että sen kulissit, kaunis kieli, puretaan osiin ja katsotaan, mitä taustalta oikeasti löytyy. Jokainen historiaa lukenut tietää, että uskonnot eivät ole koskaan olleet muita kuin vallan ja ihmisten hallinnan välineitä. Niiden avulla omat lyhyen tähtäimen intressit on voitu pukea kauniin puheen viittaan ja massat on voitu huumata keskittämään huomionsa epäolennaisuuksiin, “kuoleman jälkeiseen elämään” jne.
Ajatteleminen on siitä kivaa puuhaa, että sitä tehdessä huomaa, kuinka vähän järkeä on vanhoissa instituutioissa ja sellaisissa “perinteissä” kuten vallassa, alistamisessa, sodassa ja tappamisessa. Siksi olenkin päätynyt siihen, että
Kaikki pitää purkaa perusteisiinsa ja rakentaa uudelleen käyttämällä työkaluna järkeä.
17
mar
06
Intti on jees!
Kävin tänään kutsunnoissa, missä sain kuulla, että uskottava maanpuolustus on Suomen kivijalka – kukapa meitä puolustaisi jos me emme itse sitä tee -, käymällä varusmiespalveluksen liityn siihen katkeamattomaan isänmaansa arvon tuntevien suomalaismiesten ketjuun – sota on aina ollut nuorten miesten hommaa – ja arvostan isieni perintöä käymällä intin. Katsoimme myös vartin mittaisen propagandavideon, enkä ajoittain voinut olla pidättämättä nauruani. “Armeijassa pääsee nauttimaan luonnosta” ja kuvassa rämpii mies singon kanssa pusikossa ja taustalla pamahtelee, pum pum rätätätätää. Armeija on myös hyvä kuntokoulu ja se opettaa unohtamaan omat itsekkäät intressit ja uhrautumaan yhteisölle. (Lisää tähän haluamasi määrä näitä perinteisiä argumentteja, joiden validiudesta ei kuitenkaan koskaan keskustella. Tietenkään ei, koska ne eivät yksinkertaisesti kestä järjellistä tarkastelua.)
Lykkäystä en saanut, koska pitää olla opiskelupaperit edessä, joten pääsin asenteella “ihan sama” Vekaranjärvelle tammikuulle 2008. Kuitenkaan en ole sinne menossa – sivarihomma voisi ehkä olla vaihtoehtona, mutta vankilakaan ei itse asiassa kuulostaisi pahemmalta. Olen jo suunnitellut kaiken idealla “Elämysmatka suomalaisen yhteiskunnan ytimeen”. 
Voisi itse asiassa olla hauskaa olla eristyksissä tästä maailmasta puoli vuotta, vähän munkkiluostari-periaatteella. Mikäs siinä, jos joku haluaa täysihoidon maksaa.
Ja hei, te kaikki isänmaan puolesta höyryäjät: tiedättekö, mitä edes puolustatte? Vapauttako? Mitä se on? Te vain puhutte hienoja sanoja “oikeuksista ja velvollisuuksista”. Missään en kuitenkaan ole nähnyt sitä yhteiskuntasopimusta, joka oikeuttaa ottamaan minut hyödyttömään pakkotyöhön 6-12 kuukaudeksi. (Olkaa niin kilttejä älkääkä yrittäkö syöttää minulle sitä huttua, kuinka laki on laki ja lakeja pitää totella, koska muuten olisi viidakon lait. Nolaatte vain itsenne.)
Te puhutte, että Venäjä hyökkää Suomeen, tarvitaan siis aseellista maanpuolustusta, mutta ette näe sitä tosiasiaa, että suomalaiseenkin yhteiskuntaan on juurtunut syvälle totalitaarinen Imperiumi, joka uhraa jokaisen palvelemaan pääomaa – ette näe todellisuutta, vaikka se on kirkkaana silmienne edessä. Ette huomaa, kuinka elämänne on työ-kauppa-koti -syklin ikiaikaista toistamista, kuinka tv:n avatessanne ja himoitessanne lisää leipää ja sirkushuveja voitte taas unohtaa, kuinka tyhjää elämänne oikeasti onkaan.
Väkivallalla ja pelottelulla ei ole koskaan saavutettu mitään kestävää, vaikka Suomen puolustusvoimien aivopesuvideot tai Seppo Kääriäinen kuinka toista väittäisivät. Ja: kuinka arvokas on rauha, joka on synnytetty terrorilla? Minusta sellainen ei ole kärpäsenpaskankaan arvoinen.
Johannes Heinonen onkin kuvannut aihetta maalauksessaan Uhriluiska:
Minkä arvoinen on ihminen? Minkä arvoinen on sotilas? Sotilas ei kuole…hän kaatuu. Ihminen kuolee. Eikö sotilas ole ihminen?
En osaa sanoa enkä ajatella, että joku (sotilas) uhrataan jonkun asian puolesta. Uhrausmentaliteetti on pakana-aikaista perua, jonka oletan kaikkein vähiten sopivan länsimaisten kristittyyn ajattelutapaan. linkki
Ajattelin ryhtyä keräilemään uudelle sivulle katsomisen arvoista sisältöä blogista, jotta kaikki arvokas ei hautautuisi jonnekin arkistojen hämäriin ja jotta vasta-alkajalla olisi helpompi hypätä kelkkaan mukaan. Loin myös uusia sivuja esseitä varten – laitoin tuonne mm. AI9-kurssin vastustusesseen lopullisen version. Toimikoon tämä järjestely toistaiseksi.
14
mar
06
Minne merkitykset kadonneet?
Olen kuuluttanut aiemmin sisällökkäämmän median perään. Tänään ymmärsin, että on kapea-alaista nähdä kehitys pelkästään median sisäisenä, sillä myös ihmisten elämä on nykyisellään vailla sisältöä. Porukka pelaa The Simsiä ja katsoo Big Brotheria ja Salkkareita, mutta samalla oma elämä (i.e. siinä aktiivisesti toimiminen) jää taka-alalle. Ihmiset ovat irtautuneet omasta ihmisyydestään ja sivistyksestä; yhtenä syynä tähän on yksilön elämää pitkälti määrittelevä työ. Irrallisuus pakottaa ihmiset etsimään sisältöä kulutuksesta (tavara, alkoholi jne.), massakulttuurista ja mediasta – omassa elämässä kun ei kerta kaikkiaan enää ole sisältöä eikä “vaihtelua” tunneta kuin loman tai työpaikanvaihdon muodossa.
Tämän lisäksi ihmiset puhuvat merkityksettömistä asioista: he kertaavat omia elämäntarinoitaan tai tarinoivat edellisen perjantain baarikeikasta ja siitä, kuinka monen tequilashotin jälkeen taju lähti. Ei siinä mitään, onhan näistä varmaan ihan kiva jutella, se on sitä arkielämää ja silleen, mutta missä on syvällisyys? Missä ovat merkitykset? ((Lisäys 16.11. En kuitenkaan väitä, että kaikki muu kuin “syvällinen keskustelu” olisi turhaa ja vältettävää. (Ja taas, määrittele “syvällisyys”…) Tarkoitan, ettei kanssakäymisessä jäätäisi jumiin merkityksettömyyden suohon, vaan merkityksellisen puheen kautta päästäisiin lopulta merkitykselliseen toimintaan.))
Itse näen keskustelun etenkin keinona saada uusia ajatuksia ja rakentaa omaa ajattelua, kun joutuu pukemaan tietonsa ja ymmärryksensä sanoiksi. Siksi minusta ei ole mieltä jutella asioista, jotka ovat tyhjänpäiväisiä – toisin sanoen, joista keskustellessa en koe saavani mitään, ajatuksia, ideoita, erilaisia näkökulmia vanhaan aiheeseen.
Ajatuksia herättävä keskustelu vaatii osanottajilta lukeneisuutta, kykyä nähdä kokonaisuudet, taitoa yhdistellä asioita nopeasti toisiinsa ja uskallusta heittäytyä virran vietäväksi. Nämä tekevätkin siitä oman taitolajinsa. Ehkä juuri lajin vaativuuden vuoksi haastavat keskustelukumppanit ovat niin harvassa. Paljon helpompaa on vain pysytellä omassa putkessaan ja uskotella itselleen, ettei voi enää kehittyä.
Onko se kuitenkaan todellista elämää, kysyn ma.
Kirjoitamme toiset esseet äidinkielen esseekirjoittamisen kurssilla. Tämän tehtävänanto kuului näin:
2. Esitä mielipiteesi jostain asiasta, aatteesta tai ilmiöstä, jota vastustat ehkä kiihkeästikin.
Näin kirjoitin. Palautus on ensi keskiviikkona, joten viimeistelylle on vielä aikaa:
2. Kun ihmiset eivät ajattele
Ymmärsin muutama kuukausi takaperin – kesällä kirjoja lukiessani ja mietiskellessäni maailmaa – mitä vastustan ja toisaalta, minkä puolesta aion toimia koko elämäni. Oikeastaan ‘vastustaminen’ on tässä tapauksessa huono sana, koska se ei anna oikeutta intensiteetille, jolla olen projektiini tarttunut: en koe rinnastavani itseäni turkistarhauksen tai globalisaation vastustajiin, kuten en myöskään niihin, jotka kyseenalaistavat Yhdysvaltain 1900-luvun loppupuolen pyrkimykset hegemoniaan maailmassa. Hyväksyn kuitenkin tämän nimityksen, jotta en jäisi jumiin perustavimpaan termistöön.
Vastustan typeryyttä ja vähäistä järjenkäyttöä. Tässä vaiheessa olennaista on määritellä järki: se on kyky nähdä, mikä toimii ja mikä ei suhteessa päämäärään ja tuon tiedon mukaan toimimista. Typeryys taas on järjen vastakohta: kykenemättömyyttä nähdä, mikä palvelee päämäärää ja mikä ei, ja toimimista pelkän tunteen tai mielihyvän pohjalta, ajattelematta.
Järjenkäyttö on ajattelemista ja se, mikä on järkevää, on samalla myös moraalista, jälleen suhteessa päämäärään. En kuitenkaan näe, että ajatteleminen olisi ihmiselle jotenkin lajityypillinen ominaisuus – jokainen lukion äidinkielenopettaja voinee tukea minua tässä kohtaa – vaan se on taito siinä missä pianonsoitto tai ruisleivän tekeminen. Aivan kuten pianisti pukee taidollaan nuottiviivaston merkinnät säveliksi ja melodioiksi, ajatteleva ihminen luo laajan sivistyksen, ymmärryksen ja yhdistelykykynsä avulla loogisia ja kestäviä päätelmiä todellisuudesta.
Typeryys ilmenee yhteiskunnassamme erinomaisesti siinä, että ihmiset halutaan panna muottiin ja samalle mitta-asteikolle, jotta heidät tai heidän toimintansa tulos voitaisiin panna paremmuusjärjestykseen. Typerää tämä on, koska se “ei toimi suhteessa päämäärään”, tai oikeammin, koska “sitä, mihin pyritään” ei ole määritelty kokonaisuuden tasolla. Siinä missä vallanpitäjät haluavat kansalaisten noudattavan lakeja sillä verukkeella, että nämä ovat allekirjoittaneet kuvitteellisen yhteiskuntasopimuksen, koulutusjärjestelmämme mittaa ja arvioi oppilaiden paremmuutta suoritusten kautta. Kaikki tämä oikeutetaan kysymyksellä: miten muuten voidaan tietää, kuka on paras? Eikö meillä ilman vallanpitäjiä olisi viidakon lait?
Eräs tärkeä typeryyden ruokkija on juuri koulutusjärjestelmämme, joka propagoi laajan ymmärryksen puolesta, mutta kuitenkin samalla pitää sivistystä pilkkanaan. Ulkokultaisuus rapisee pian pois, kun päästään kohtaan, jossa alkaa “täytyy erikoistua” -fraasien hoenta – sivistys ei nimittäin kestä sitä, että se pilkotaan kirjallisuuteen, taiteeseen ja eri tieteenaloihin, kuten historiaan ja filosofiaan. Opetuksen leikkaaminen veitsellä eri aloihin on osoitus siitä, kuinka “hajoita ja hallitse” on yhä yhteiskunnallinen realiteetti: omaan putkeensa erikoistuneet opettajat yrittävät myydä meille samaa tavaraa, jonka he itse ovat nuoruudessaan hyväuskoisina ostaneet, nimittäin valheita loistavasta tulevaisuudesta, kun valitsemme juuri heidän alansa.
Muottiin laittamisen taustalla on perinteinen uskonnollisen fundamentalistin asenne: minä tiedän, millainen ihmisen tulee olla ja millainen on hyvä ihminen. Mutta todellisuus näyttää meille upean muotojen leikin ja vaihtelevuuden runsauden. Miksi emme voi hyväksyä tätä, vaan haluamme Nietzschen sanoin maalata oman kuvamme seinälle ja julistaa: Ecce homo!
Onko erilaisuus ja konventioiden rikkominen todellakin vaarallista yhteisön säilymisen kannalta? “Länsimainen liberaali yhteiskunta hyväksyy erilaisuuden ja jopa kannustaa siihen” – mitä roskaa! Samat alistamisen ja massoittamisen mekanismit ovat läsnä täälläkin, ne vain ovat paljon hienosyisempiä kuin vaikkapa islamilaisessa maailmassa.
Sääntökirjaan tuijottavat moralistit ovat kuin tuulimyllyjä vastaan taisteleva Don Quijote: he haluavat muuttaa pahan maailman ympärillään sen sijaan, että he muuttaisivat itseään. He kulkevat asiantuntijoiden ja ulkopuolisten armoilla, vailla tietoa omasta identiteetistä, ja seuraavat sokeasti sopulilauman johtajaa, vaikka se olisi hetken kuluttua hyppäämässä kallionkielekkeeltä alas.
Typeryyttä on se, että lyö päätään seinään, vaikka todisteet toiminnan typeryydestä – turhuudesta, mihinkään johtamattomuudesta – ovat silmien edessä. Älykkään ihmisen erottaa typerästä se, että hän tajuaa, milloin hänen toimintansa on typerää ja oppii virheistään. Typerä tekee samat virheet yhä uudestaan ja pahimmassa tapauksessa koventaa vielä vauhtia, jolla hakkaa päätään betoniin. Jospa seinä sitten antaisi periksi.
Antakaamme typeryksille kuitenkin anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät. Meidän täytyy vain antaa heidän ajattelulleen ärsykkeitä ja opettaa heidät luomaan oma polkunsa sen sijaan, että opettaisimme heitä seuraamaan sääntöjä ja auktoriteetteja. Järki vapauttaa ihmisen, mutta Vapahtajaa ei tule, koska vapautta ei voi antaa toisille; sen voi vain ottaa.
Olen painiskellut viime aikoina koulunkäynnin kanssa. En vain voi sille mitään, kun mielestäni tehtävät tyyliin analysoi tehtävänantoa (“mitä se määrää”) ovat typeriä ja turhia, sillä ne eivät millään tavoin opeta ihmisiä ajattelemaan tai näkemään suuria kokonaisuuksia. Parhaiten ajattelua kun edistää laaja lukeminen (=sivistyksen hankkiminen) ja keskustelu.
Kielissä taas opetellaan kielioppisääntöjä kielioppisääntöjen perään. Itse en kerta kaikkiaan koe ruotsin kieltä tarpeellisena, kun koskaan en ole sitä arkielämässäni tarvinnut.
Mutta tulet ehkä joskus tarvitsemaan. Eikä opiskelusta koskaan haittaa ole.
Eikö tosiaan? Eikö edes silloin, kun voisin käyttää tuon ajan opiskelemalla jotain, jonka hyödyt kestävät rationaalisen tarkastelun? Voisin esim. lukea historiaa tai filosofiaa. Voisin perehtyä vaikka Boccaccion Decameroneen. Tai Freudiin. Tai Heideggeriin.
Mutta ei. Eihän sellainen kerta kaikkiaan käy päinsä. Miksi-kysymykseen en kuitenkaan ole vielä saanut tyydyttävää vastausta.
