Lähetin Hesarin mielipideosastolle tekstin, jossa ilmaisin pettymykseni suomalaisesta keskustelukulttuurista. Enpä tiedä, uskaltavatko he julkaista sitä, mutta tässä se kuitenkin on:
En tiedä, pitäisikö suomalaisen yhteiskunnallisen keskustelun tasolle itkeä vai nauraa. Se tuntuu olevan päämäärätöntä ja junnaavan paikoillaan pahemman kerran, kiitos samojen vanhojen patujen diktatuurin; he kun ovat ainoita, joilla on oikeus sanoa
mielipiteitään niin, että ne kuullaan ja niihin reagoidaan. Heidän mielipiteensä pätkätöistä ja ihmisten pahoinvoinnista ovat
automaattisesti uutisoitavan arvoisia, toisin kuin oikeiden pätkätyöläisten ja mielenterveyspotilaiden näkemykset – siis niiden,
joilla olisi todellista pätevyyttä tarjota korjausehdotuksiaan.Kärjistän keskustelun köyhyyden näin: Aina kerran, pari kuukaudessa joku poliittisen eliitin edustaja, kuten rakas pääministerimme tai
kunnianarvoisa eduskunnan puhemies, herää horroksestaan ja tokaisee jotain, ihan mitä tahansa. Tämä lausahdus uutisoidaan heti näyttävästi valtavirtamediassa. Jos oikein hyvin käy, joku saattaa jopa vastata siihen. Parhaimmassa tapauksessa debatti onkin sitten siinä.Viimekesäinen perustulokeskustelukin oli suomalaiselle kulttuurille tyypillisesti erittäin vilkasta, etenkin sen jälkeen, kun pääministeri
pääsi laukomaan omat biletyskommenttinsa isojen otsikkojen alla. Parin kriittisen kolumnin myötä aihe vaiettiin kuoliaaksi, kuten niin monet todella merkitykselliset keskustelut sitä ennen.Ilmeisesti kaikki ovat niin syvällä omissa poteroissaan, ettei mielekäs ajatustenvaihto ole millään muotoa mahdollistakaan. Kaikki
pelkäävät niin kovasti “uskottavuuden” menetystä ja leimautumista kuin pahaiset yläasteikäiset, minkä vuoksi kukaan ei koskaan sano mitään älykästä. Kenties taustalla vaikuttaa vahvana kylmän sodan ja suomettumisen perintö, josta ei ole vieläkään osattu irrottautua; olisiko kuitenkin viimein aika ottaa 1900-luvusta opiksi ja mennä eteenpäin? Toisin sanoen, alkaa puhua ongelmista ainaisen vaikenemisen sijaan.Meillä on nyt käytössämme internet, jonka ansiosta jokaisella on mahdollisuus perustaa oma mielipidekanavansa. Silti keskustelu on yhä jumissa lehtien mielipideosastoilla ja vallan kabineteissa. Kansalaisaktiivisuus on sallittua niin kauan, kun se pelaa
poliitikkojen asettamissa tiukoissa rajoissa; Onhan kansa todellisuudessa niin typerää, että se tulee pitää poissa afäärejä
häiritsemästä. Kunhan näytetään olevan edes vähän kiinnostuneita ihmisten ongelmista näin vaalien alla.Itse kieltäydyn äänestämästä vaaleissa ketään sellaista, jolla ei ole mitään annettavaa suomalaiselle poliittiselle keskustelulle. Tämä
sulkee pois suurimman osan, ellei kaikki nykyisistä kansanedustajista. Nykyinen meno – ongelmista vaikeneminen ja kriittisyyden
tukahduttaminen laumasieluisuuteen – ei kuitenkaan voi enää jatkua; kärjistyvä epätasa-arvoisuus, lisääntyvä pahoinvointi ja
ilmastonmuutos vaativat ilmiselvästi poliittisen järjestelmämme perusteellista uudelleenarviointia ja uudistamista.Aloittakaamme projekti luomalla Suomeen mielekäs keskusteluilmapiiri, joka purkaa asiantuntijavallan muurit ja rohkaisee teräviin kannanottoihin jokaista kynnelle kykenevää. Vasta, kun ongelmista kyetään keskustelemaan järkevästi ja kypsästi, voidaan niitä alkaa todella ratkoa.
