Minua on joskus moitittu siitä, että käsittelen asioita blogissa liian vaikeaselkoisesti. Ei hätää, palikkafilosofia ((Termi on mukaelma pitkän matematiikan opettajamme “palikkamatematiikasta”, jossa käytetään neliöitä ja kolmioita lukujen ja kirjainten sijaan.)) on ratkaisu! Palikkafilosofia on kätevä keino päästä tutustumaan maailman saloihin. Tarkoitus on myös samalla todistaa, että ajattelu ei todellakaan ole mitään salatiedettä.
Lähdetäänpä liikkeelle ihan perusasioista:
0) Ajattelun määritelmä
Ajattelu on henkinen prosessi, jonka avulla olio voi hahmottaa todellisuutta ja pyrkiä tehokkaammin tavoitteisiinsa. Se on informaation käsittelemistä, jossa aineksina käytetään havaintoja ja muistia. Sen avulla muodostamme käsitteitä, ratkomme ongelmia, päättelemme asioita ja teemme päätöksiä. Ajattelu on kognitiivisten toimintojen huipentuma, joka on edellytyksenä ihmisen kaikille korkeatasoisille saavutuksille. Se ei kuitenkaan olisi mahdollista ilman kaikkia muita kognitiivisia toimintoja. Ihmisen kehittynyt ajattelu erottaa ihmisen selvimmin muista eläimistä. Wikipedia
1) Mitä voidaan tietää?
Vastaus on lähempänä kuin lähin kioski. Voit tietää ehdottomasti, että aivoissasi tapahtuu havaitsemista, koska se on ehtona sille, että luet tätä tekstiä. On siis olemassa prosessi.
Kuten Kasimir Malevitš asianlaitaa oivasti kuvaa suprematistisessa teoksessaan Musta neliö (1915):

2) Systeemi
Prosessi tapahtuu aina systeemissä. Siis: on olemassa systeemi. Havaitsemisen kohdalla systeemi on havaitsija, tässä tapauksessa ihminen. Olet siis olemassa. ((Saatoit jo tietää tämän ennestään, mutta jos et ole perustellut sitä, on tuo “tieto” ollut yhtä tyhjän kanssa.))
3) Järki
Olkoon ihminen ja ihmisellä päämäärä. Jos haluaa saavuttaa päämäärän, täytyy tehdä asioita, jotka edistävät päämäärää. Näiden asioiden tekemistä kutsutaan järkeväksi toiminnaksi.
Sanotaan vaikka, että on Matti, joka haluaa kiivetä vuorelle:

Matti toimii järkevästi, jos
- hän hankkii kiipeilyvarusteet
- hän alkaa harjoitella vuorikiipeilyä
- hän etsii itselleen sopivan vuoren jne.
Matti toimii järjettömästi, jos
- hän hankkii sukellusvälineet
- hän lähtee kahden viikon lomalle Thaimaahan sukeltelemaan
- hän käy ostamassa korin kaljaa ja menee kotiin katsomaan spagettiwesterniä tv:stä ((Toki on mahdollista, että Matti käyttää oluenjuontia ja tv:n katsomista keinona edetä kohti päämääräänsä; voihan esim. western sijoittua osittain vuoristomaisemiin. Olut taas voi rohkaista Mattia tarttumaan toimeen. Hänen täytyy kuitenkin olla varovainen: alkoholin nauttiminen ennen vaativia suorituksia tai niiden aikana voi olla vahingollista sekä Matille että sivullisille.))
4) Moraali
ks. 3), mutta niin, että päämääränä on onnellisuus; on olemassa tiettyjä periaatteita, joiden noudattaminen on edellytys onnellisuudelle ja menestymiselle pitkällä tähtäimellä.
Otetaanpa taas Matti. Jos Matti haluaa olla onnellinen, ei hänen kannata tehdä asioita, jotka eivät edistä hänen onnellisuuttaan, esim. ryöstää pankkia, koska niin toimiminen ei ole pelaamista systeemin sääntöjen mukaan. Sen sijaan hänen kannattaa alkaa lukea kirjallisuutta ja opiskella filosofiaa, psykologiaa, historiaa jne, joiden kautta hän voi välttää ajattelun sudenkuopat ja saavuttaa todellisen onnellisuuden jatkuvan kehittymisprosessin kautta.
Lista jatkuu ja organisoituu ajan myötä, jos tarvetta ilmenee (todennäköisesti kyllä) selittää vielä jotain niin yksinkertaisesti ja tiiviisti kuin mahdollista.