Arkisto helmikuu 26., 2007:lle

26
hel
07

Tapauksien A ja C syistä

Aiemmin kirjoitin ajattelemisesta; alkoi kuitenkin tuntua siltä, että pohjimmiltaan A:n ja C:n ongelma on vielä selvittämättä. Siis: mistä A:n ja C:n tila oikeastaan johtuu?

Syntyi kuva:

Linkitykset

Ongelma on nähdäkseni ihmisen ajattelukyvyssä, ts. kyvyssä linkittää asioita toisiinsa ja löytää niille näin merkityksiä. Toimintatapojen A ja C kestämättömyys niin yksilöiden kuin ryhmien ja yhteiskuntienkin kohdalla johtuu niiden perimmäisestä luonnonvastaisuudesta, ne kun eivät noudata olemassaolon perusvirettä, kehitystä. Logiikka on:

Jos kehitystä ei tapahdu, eliminoi.

B:kään ei kuitenkaan prosessoi dataa välittömästi yhdessä tarkkarajaisessa prosessissa vaan pikemminkin laittaa sen mieleensä “käymään” kaiken muun oppimansa sekaan; uusi linkitys tapahtuu uuden ajatuksen muodostumisen (oivalluksen) yhteydessä.

Edit: Ehkä olisi tässä kohtaa syytä mainita Jean Piaget ja hänen teoriansa viidentenä vaiheena esitetty postformaalien operaatioiden vaihe:

  • asioiden ristiriitaisuuksien ja vastakohtien hyväksyminen
  • asioiden suhteellisuuden hyväksyminen
  • kokonaisvaltaisuus

Mielenkiintoista luettavaa on esim.