Tänään Populaarissa keskustelivat isä Mitro ja Abdullah Tammi, ja pystyihän sitä arvaamaan, mitä jutusta tulee.
Edit 12.10.: Nyt löytyy netistä.
[audio:http://www.yleradio1.fi/mp3/audio/1192193071-7903.mp3]
Tai vaihtoehtoisesti, koska nuo mp3:set tuntuvat ajan myötä häviävän:
Samalla kun miesten puhetta kuunteli tarkemmin, siitä pystyi erottamaan lausahduksia kuten “me kristityt ajattelemme”, “muslimit ajattelevat” ja “Raamattu/Koraani sanoo”. Näiden kautta molemmat keskustelijat heijastavat omat ajatuksensa ja tulkintansa yhteisön ajatuksiksi ja tulkinnoiksi. Isä Mitro ja Tammi kuuluvat kummatkin oman uskontonsa aktivistien ryhmittymään, “jonka toiminta muuttaa ‘lihaksi’ uskomusten kuvitellun yhtenäisyyden”.
Uskonnot ovat siis kansakuntien tapaan kuvitteellisia yhteisöjä. Kun lähestytään uskontoja tästä suunnasta, paljastuu, että “uskontojen dialogi” on oksymoroni; kuvitteellisen yhteisön rakenteesta johtuen dialogi toisten vastaavien yhteisöjen kanssa ei ole mahdollista.
Koska siltä puuttuu tiiviin, kasvokkain tapahtuvan kanssakäymisen tarjoama pohja, suuren yhteisön yhtenäisyyttä täytyy jatkuvasti ruokkia vetoamalla uskoon ja tunteisiin. Tästä johtuen rajojen vetäminen ja ylläpitäminen saavat erityisen tärkeän merkityksen. Yksikään yritys synnyttää uskollisuutta suuren sisäryhmän piirissä ei voi onnistua, mikäli solidaarisuuden rakentamista ei pönkitetä saarnaamalla ja osoittamalla vihamielisyyttä ulkoryhmää kohtaan.
Väitän, että kuvitteellisuudessa on uskontojen (ja erityisesti kristinuskon, islamin ja juutalaisuuden) ydin – ei siinä, että uskottaisiin “oman porukan” olevan oikeassa ja toisten väärässä. Vihamielisyyttä ja ennakkoluuloja toisia ryhmiä kohtaan yksinkertaisesti täytyy rakentaa, jotta suuri, ei kasvokkaisuuteen perustuva sisäryhmä pysyisi koossa. (Tämä ei tietystikään päde buddhalaisuuden ja taolaisuuden kaltaisiin suuntauksiin, jotka eivät pidä lähtökohtanaan mitään “me buddhalaiset”- tai “me taolaiset” -yhteisöä.)
