Ote

Olo on kuollut: nenä tukossa, ääni käheänä ja päässä humisee täydellinen jäsentymättömyys. Mistään ei tunnu saavan otetta. Ikään kuin armeija olisi repinyt maailman rikki ja sotkenut senkin vähän, mikä oli järjestyksessä. Kai järjestys oli sitten valheellinen, kun se ei kestänyt rasitusta.

Kaikenlaisten järjellisten kokonaisuuksien muodostaminen tuntuu mahdottomalta: Edelliset kirjoituksetkin näyttävät nyt lähinnä typerältä höpötykseltä.

Miksi olla armeijassa, jos pitää isänmaata pelkkänä hokemana, jonka tarkoitus on varmistaa harjoitettavan politiikan läpimeno? Siksikö, että isoisän isä oli jääkäri, isoisä oli sotilasmestari ja isä on reservin yliluutnantti?

Näinhän se homma on aina toiminut: sotketaan politiikkaan perinteitä ja kuvitteellista Jumalan/”isien” tahtoa, ja niin ei koskaan tarvitse muuttaa mitään. Puhutaan vain ajan henkeä ilmentävistä “realiteeteista”, eikä enää huomatakaan, että ollaan lukkiuduttu rautahäkkiin.

P.S. Tässä perspektiiviä nykyiseen maailmanpolitiikkaan: Waving Goodbye to Hegemony – New York Times

Nujertamisesta

Armeija ei nujerra ihmistä niinkään hierarkioillaan tai tottelemisvaatimuksillaan, vaan ennen kaikkea loppuun asti hiotulla teknisyydellään:

Bravo-joukkue! Valmistautukaa ohjattuja aamutoimia varten. Varustus: t-paita, urheiluhousut, sisäjalkineet, peseytymisvälineet. Aikaa: kaksi minuuttia. Jatkakaa!

Komppania! Valmistautukaa ruokailuun siirtymistä varten. Varustus: palveluspuku M/91 täydellisenä, karvalakki, nahkasormikkaat, varsikengät. Aikaa: kymmenen minuuttia. Jatkakaa!

Komppania! Valmistautukaa oppitunnille siirtymistä varten. Varustus: palveluspuvun M/91 housut, poolopaita, varsikengät, muistiinpanovälineet. Aikaa: seitsemän minuuttia. Jatkakaa!

Järjestelmästä pystyy irrottautumaan henkisesti ainoastaan viikonloppuvapaina, ja silloinkin menee kaksi päivää mielen tyhjentämiseen. Iltavapaat pitäisi käyttää enimmäkseen tehokkaaseen suorittamiseen – lenkkeilyyn, salibandyyn, kuntosaliin, ampumatekniikan hiomiseen -, jotta saataisiin paras mahdollinen lopputulos.

Armeijassa jopa lukemisesta (mikäli siihen jaksaa vaivautua) tulee suorittamista: iltavahvuuslaskentaan aikaa 20, 10, 5 minuuttia. Onkin suoranainen ihme, jos kaikenaikainen teknisyyden eetos ei hiljalleen rapauta ihmisen psyykettä elämän jatkumisen kannalta välttämättömälle perustasolle. ((Tämä pätee myös laajemmin yhteiskunnan kontekstissa, onhan armeija vain sitä ympäröivän yhteiskunnan ilmaus.)) Kaikki virikkeet – sotilaskotia myöten – on suunniteltu tismalleen niin, että ne tukevat Tavoitetta:

Pataljoona kouluttaa rautaisen keihään timanttista kärkeä, valmiusprikaatin mekanisoituja joukkoja. Taistelut ratkaistaan edelleen jalkaväellä, joka ainoana joukkona pystyy valtaamaan ja pitämään hallussaan alueita.

Pataljoonassa koulutetaan varusmiehiä johtaja- ja miehistötehtäviin mm. panssarijääkäri-, panssaritiedustelu- ja panssarintorjuntayksiköihin. Koulutus on vaativaa ja kovaa, mutta myös reilua. Kovan kärjen sotilaiden tulee olla yritteliäitä taistelijoita, joilta kuitenkin löytyy pilkettä silmäkulmasta.

Päivän mietelause

Minun kasvatuskeinoni ovat kovia. Heikot osat pitää vasaroida pois. Minun teutonisen veljeskuntani linnoituksessa kasvaa nuori sukupolvi, jonka edessä maailma tulee tärisemään. Tahdon nuorison olevan väkivaltaista, komentelevaa, pelotonta, julmaa. Nuorison on oltava kaikkea tätä. Heidän on pystyttävä kestämään tuskaa. Heissä ei saa olla mitään heikkoa tai herkkää. Vapaan, loistokkaan petoeläimen on jälleen kajastettava heidän katseessaan.

Adolf Hitler, lainaus Alice Millerin teoksessa For Your Own Good: The Roots of Violence in Child-rearing

7.62 RK 95 TP ja yhteisö

Viimeisten kahden viikon aikana tyypillisin hokema on ollut, kuinka armeijaan pitää suhtautua pilke silmäkulmassa. Tämä ilmenee puhtaimmillaan alikersantissa, joka on järjestelmän nujerrettu sielu. Hän on vienyt itseironian äärimmilleen ja siirtynyt itsehalveksunnan alueelle omaksuessaan paikkansa hierarkiassa; puhe pilkkeestä silmäkulmassa on etenkin alikersantille välttämätöntä, jotta hän kykenisi sietämään itseään.

On myös sotilaspastori, joka tanssii täysin Mefistofeleen pillin mukaan. Hän puhuu niin sekavia, ettei ymmärrä enää edes itse itseään. “Valtion tehtävä on puolustaa omia kansalaisiaan, siksi armeija”, hän toistelee; “joukkotuhoaseet ovat rikos ihmisyyttä vastaan”, mutta rynnäkkökivääri ei ole.

Toisaalta muoti-ilmaukset kuten “kokeilla omia rajojaan” ovat kiinnittäytyneet myös armeijapuheeseen; Näin sinällään älytön toiminta muuttuu extreme-lajiksi, jossa voi kokea yhteenkuuluvuutta ja adrenaliinin tulvaa. Unohtakaa vapauden puolustaminen, unohtakaa Me, Suomi ja isänmaa – nyt kun nämä käsitteet ovat menettäneet hohdokkuutensa, armeija on paikka, jossa jokainen voi etsiä huippukokemuksia.

Mikä sitten on laajemmin tarkasteltuna armeijan tehtävä? Armeija ei ole syntynyt suinkaan puolustaakseen kansakuntaa – kansakunta ei siis synnytä armeijaa -, vaan armeija synnyttää kansakunnan. Kansakunta ja valtio syntyy juuri puolustautumisen hetkellä; tuona ohuena hetkenä, jolloin puhutaan vihollisen oletetusta tulosuunnasta ja suunnitellaan, mihin suuntaan teltan suuaukon pitäisi osoittaa (omia kohti). Tuon hetken jälkeen kansakunta on olemassa jatkuvasti heikkenevänä kaikuna sosiaalisessa todellisuudessa, kunnes kuvaa vahvistetaan uudella mielikuvaimpulssilla.

Näin muuttuu ymmärrettäväksi myös miljardien eurojen syytäminen aseisiin, varusteisiin, panssarivaunuihin, helikoptereihin, hävittäjiin ja varusmiesten kouluttamiseen ja kuskaamiseen ympäri Suomea valtion laskuun. Tämä kaikki on osaltaan luomassa järjestykselle tarpeellista yhteisön kuvitelmaa; yhteisö on olemassa juuri 7.62 RK 95 TP:n kautta.

Alastomana valtaa vastaan

Ja niin hiljenee tämä blogi kommentteineen määrittelemättömän pituiseksi ajaksi, mainitusta syystä johtuen.

Mistä on vallankäyttö tehty?

Sokerista, kukkasista, inkivääristä, kanelista;
uudenvuodenpuheista, ulkomaanvierailuista, hyvinvointivaltiosta, veronalennuksista.

Etanoista, sammakoista, koiranhännän tupsukoista;
hölynpölystä, löpinästä, hiljaisuudesta, hokemisesta.

Niistä on vallankäyttö tehty!

Mielipidetutkimuksista jälleen

Ks. aiempi postaus samaisesta aiheesta.

Putinin jatko Venäjän johdossa ei saa kannatusta suomalaisilta – HS.fi – Ulkomaat

Gallupit rakentavat myös puoluejakoja (kokoomuslaisia, keskustalaisia, demareita jne.), ulkopolitiikkaa ja ennen kaikkea Suomea ja “meitä suomalaisia”, jotka “ajattelemme” näin tai noin:

Onko Venäjän viimeaikainen toiminta maailmanpolitiikassa Suomen kannalta uhka?

Kuinka tyytyväinen tai tyytymätön olet siihen, miten Suomen nykyjohto on hoitanut suhteita Venäjään / Yhdysvaltoihin?

Edittiä 15:50. Tympeää tekstiä leikattu.

Löysin tänään kirjastosta Pertti Suhosen teoksen Mielipidetutkimukset ja yhteiskunta (Tampere University Press 2006). Ihan oikeasti löysin, sillä en etsinyt kyseistä teosta, satuin vain liikkumaan 30.13 -osastolla .

Teoksessa käsitellään mm. mielipidetutkimusten historiaa ja nykypäivää, ongelmia, gallupeja demokratian edistäjinä/rajoittajina ja yleistä mielipidettä.

Eräs gallupmielipiteestä heräävä kysymys on, nojautuuko se mihinkään teoreettiseen perustaan – toisin sanoen, ovatko mielipidetutkimukset lainkaan tieteellisiä tutkimuksia, tai: niin tieteellisiä kuin millaisina ne mediassa esitetään.

Mikä on se teoreettisesti tarkasteltuna se ryhmä, joiden mielipiteitä tiedustellaan? Satunnaisesti valitut 15-74 -vuotiaat Suomen kansalaiset poislukien Ahvenanmaa muodostavat massan sikäli, kun Herbert Blumerin (1954) termistöä seuraillaan. Massan jäsenet ovat anonyymejä yksilöitä, joiden välillä ei ole kommunikaatiota tai muuta vuorovaikutusta. Massaa yhdistää lähinnä vain joukkoviestintä ja sen esiin nostamat kiinnostuksen kohteet. Ihmiset reagoivat niihin yksilöllisten valintojensa perusteella osallistumatta julkiseen keskusteluun tai muuhun kollektiiviseen tahdon muodostamiseen.

Massan erottaa yleisöstä (the public) se, että yleisö kommunikoi keskenään ja vastaa saamiinsa viesteihin (Blumer 1954, Mills 1995/1965). Keskustelun tuloksena syntyy yleistä mielipidettä mikä on eri asia kuin massan yksilömielipiteistä koottu massamielipide.

Mielipidetutkimukset tutkivat siis massamielipidettä.

Kirjoittaminen jatkuu… jo on perkele hajanaista. Massa, joukko, yleisö, julkiso, mielipide, vuorovaikutus. Laittakaa vastaan, kaikki sosiologivaltiotiedejournalistikulttuurintutkijat, jos teitä on. Keskustelussa nämä varmasti selviä(isi)vät.

Muuta
Pragmatismi | Filosofia.fi (ostin John Deweyn teoksen Julkinen toiminta ja sen ongelmat, liittyy tähän)
Näkökulmia journalismin tutkimukseen

Jäsennystä

Musiikkia: Paolo Pavan – INSIDE

  

Genre on akustinen jazz.