Suluissa

(Minulla ei ole mitään sanottavaa. Tämä on varmaan se aikuistumisen hetki.)

Nuoriso jatkaa mellakointia

Taasko se nuoriso rettelöi?

Kuten aiemmin kirjoitin, nuoriso on yhteiskunnan itsepohdiskelun työkalu: ikäluokista juuri nuoriin heijastetaan kaikki rettelöinti, kirjoitetaan siitä kuinka nuoriso mellakoi ja näin saadaan luotua päätelmäketju: nuorison mellakointi johtuu siitä, että mellakoijat kuuluvat nuorisoon.

Milloinhan musliminuoret ja tavalliset nuoret keksivät yhdistää voimansa? Taustalla piilevät ongelmat ja mellakoinnin päämäärät kun lienevät erilaisesta retoriikasta huolimatta samoja: ulkopuolisuuden ja osattomuuden tunteet, integroitumisen vaikeus, menestymisen ja dynaamisuuden vaatimukset.

Samaan aikaan, kun länsimainen yhteiskunta todistelee itselleen median välityksellä olevansa suvaitsevainen ja moniarvoinen, se onkin yhä ehdottomampi määrätyssä suhteessa – nimittäin juuri siinä, että se on suvaitsevainen ja moniarvoinen:

“mellakat” ovat viharikoksia!
Sananvapautta on puolustettava | 16.2.2008 21:55

Nämä maahanmuuttajien “nuorisomellakat” ovat viharikoksia sananvapautta kunnioittavia, demokraattisia ja moniarvoisia yhteiskuntia sekä näiden yhteiskuntien asukkaita vastaan. Nämä väkivaltaiset hyökkäykset ovat viharikoksia vapaita yhteiskuntia sekä yksilönvapautta kunnioittavia ihmisiä vastaan!

Tämänkaltainen tapahtumien tulkinta on helppo tehdä: sananvapaudesta on aina kiva puhua. Voidaanko kuitenkin sanoa, että kukaan sananvapautta puolustava ei ole ymmärtänyt valistuksen ideoita, vaan on omaksunut median jatkuvasti toistaman (ja nykyistä järjestelmää tukevan) suuren vapaustarinan sellaisenaan? Näin voi todeta ainakin sillä perusteella, että em. kaltainen kieli on tyypillistä pääkirjoituksissa ja kansainvälisesti näkyvien poliitikkojen julkisissa puheissa.

No jaa. Eipä näilläkään mellakoilla ole mitään tekemistä demokraattisen yhteiskunnan kanssa. Ei sitä retoriikkaa hei kannata ihan tosissaan ottaa, vaan mieluummin miettiä hieman syvempiä motiiveja, jotka ovatkin helposti nähtävissä.

Heijastuksia

Lähiaikoina pitäisi ilmaista halukkuutensa armeijan eri koulutusvaihtoehtoihin.

En ole enää järkyttynyt, pelkästään hämilläni – yrittäessäni miettiä, mikä tässä on järkevää, mikä typerää ja miksi kaikki tapahtuu. Yritän saada otetta siitä, “mitä haluan olla”, mutta ajatus pakenee. Mikä on se, mikä on “minua”, ja mikä pelkästään päähän iskostettuja kuvia?

Ihmisiä, ihmisiä, joka puolella ihmisiä. Noita hahmoja, joihin suhdetta on tullut mietittyä useamman kerran; sosiaalinen, epäsosiaalinen, avoin, sulkeutunut. Varma, epävarma, kyselijä, tekijä, johtaja, johdettava.

Oliko tämä se syy, miksi spektaakkeli alkoi kiehtoa? Koska näin siinä itseni hämmästelemässä – sivussa – ikuista liikettä?

Eräänä kuulaana talvipäivänä näin hetkisen ajan valoa. Sen jälkeen ei olekaan näkynyt oikein mitään. Ei tämä kai masennusta ole, hämmennystä vain.