Tapahtuu tasan neljä kuukautta myöhemmin.
Olen kuin olenkin vielä hengissä. Ja juuri nyt alkoi tuntua siltä, että pitäisi taas kirjoittaa jotain, kenties herätellä tätä palstaa henkiin. Tosin: jos se tosiaan tulee takaisin, se tulee takaisin toisenlaisena kuin se lähti silloin talven synkkyydessä.
Haluan oppia olemaan vähemmän kyyninen tämän maailman kanssa, joten sävy muuttuu. Viimeiset pari kuukautta halusin välttää tiukasti edes ajattelemasta koko saakurin blogia.
Niin, mitä minulle kuuluu? Armeija on kahden viikon päästä ohi, kun arvon korpraali Vanninen kotiutuu. Ei olisi uskonut tammikuussa, että joskus metsä-TJ:kin menee nollille, mutta niin se Kiila08:n myötä meni.
Oliko hauskaa? Välillä. Välillä (useimmiten) se oli vaan “Vittu mitä paskaa”. On kuitenkin myönnettävä, että enää en suhtaudu armeijaan yhtä (tai ainakaan samalla tavoin) kyynisesti kun tammikuussa, koska meininki on meidän yksikössä ollut loppujen lopuksi suhteellisen rentoa. Se tarkoittaa: ei “aamureippailuja” (2 min herätyksestä räntäsateeseen juoksemaan); ei ohjattuja aamutoimia P-kauden alun jälkeen (jokainen tupa menee kahdeksi minuutiksi vessaan ja yrittää ehtiä pestä hampaansa ja käydä kusella); ei hiihtomarsseja (vain yksi helmikuussa ja sekin oli jotain 20km); ei pyörämarsseja (2. PsjK ei pyöräile); ei suppaan poistumisia (2. PsjK ei poistu suppaan); skapparit on suhteellisen mukavia (iältään pari-kolmekymppisiä); lomat juoksee, köllejä saa salikäynneistä ja lenkeistä eikä ole typeriä runkkuvelvejä.
En enää jaksa miettiä suhdettani armeijaan kuten vielä joskus uudenvuoden tienoilla yritin, koska universaaliin lopputulokseen on mahdotonta päästä. Aina voi tuoda esille toisen näkökulman, joka asettaa kyseenalaiseksi edellisen logiikan. Tämä kumpuaa ajattelutapojen moninaisuudesta. Joka tapauksessa se on kohta ohi.
Ei olisi tammikuussa uskonut kuinka helposti on ihminen aivopestävissä. Korpraali Vanninen kotiutuu. Tosin tämähän ei ole mikään ihme: armeijassa tunnetaan luultavasti paremmin kuin yliopistossa Michel Foucault’n kirjoitukset biovallasta, jonka ainoa päämäärä on saada ihmisen ruumis kuriin. Teoksessa “Tarkkailla ja rangaista” on tästä hienoja kuvauksia. Ja kun ruumis saadaan kuriin, saadaan myös ajattelu kuriin.
Systeeminvastustajan ensimmäinen sääntö on: älä alistu! Itsekin tosin alistuin armeijan edessä, mutta kadun sitä syvästi. Jos nyt saisin päättää, menisin siviilipalvelukseen tai kenties jopa vankilaan. Armeijassa ei järjestelmänä ole yhtään mitään hyvää. Piste. Kaikki sen sisällä tapahtuvat “kivat jutut” ovat ainoastaan luonnollisen adaptaation tulosta: ihmisen on pysyäkseen järjissään pakko löytää mielekäs asento olla – oli paikka mikä hyvänsä.
“Oliko hauskaa? Välillä. Välillä (useimmiten) se oli vaan ”Vittu mitä paskaa”. On kuitenkin myönnettävä, että enää en suhtaudu armeijaan yhtä (tai ainakaan samalla tavoin) kyynisesti kun tammikuussa, koska meininki on meidän yksikössä ollut loppujen lopuksi suhteellisen rentoa. Se tarkoittaa: ei ”aamureippailuja” (2 min herätyksestä räntäsateeseen juoksemaan); ei ohjattuja aamutoimia P-kauden alun jälkeen (jokainen tupa menee kahdeksi minuutiksi vessaan ja yrittää ehtiä pestä hampaansa ja käydä kusella); ei hiihtomarsseja (vain yksi helmikuussa ja sekin oli jotain 20km); ei pyörämarsseja (2. PsjK ei pyöräile); ei suppaan poistumisia (2. PsjK ei poistu suppaan); skapparit on suhteellisen mukavia (iältään pari-kolmekymppisiä); lomat juoksee, köllejä saa salikäynneistä ja lenkeistä eikä ole typeriä runkkuvelvejä.”
Koetat puolustella inttiin menoasi sillä, että “loppujen lopuksi oli kivaa.” Jopa niin kivaa että ylennettiin korpraaliksi. Armeija on järjestelmänä kaikkien alistavien yhteiskunnallisten järjestelmien ydin. Selkeämmin tämä näkyy totalitaarisissa valtioissa mutta myös Suomessa. Täällä “pohjolan lintukodossa” armeija on täysin samanlainen ihmisyyttä alentava instassi kuin muuallakin. Armeijan tarkoituksena on pitää yllä nationalistista, typerryttävää ideologiaa, myyttejä Talvisodan ihmeestä ja Mannerheimin suuresta johtajuudesta. Kirkkokin tukee tätä ihmisyyttä alentavaa sotakoneistoa täysin puhtaalla omallatunnolla. “Rakasta lähimmäistäsi!” ja lähimmäisen rakkauden sanoma ulotetaan koskemaan ainoastaan suomalaisia. Yksikään sotilaspappi tuskin on koskaan lukenut Gianni Vattimon upeaa kristinuskoa tulkitsevaa teosta “Uskon että uskon”, jonka ydin sanoma on “kristinusko heikon ontologian transkriptiona”. Tämä tarkoittaa sitä, Rene Girardia mukaillen, että kristinusko paljastuu tuonpuoleisen Isä-jumalan kuolemaksi ristillä, ja siten jumaluuden epämetafyysisyyttä, tämänpuoleisuutta. Tämä metafysiikan Isä-jumala on väkivallan ruumiillistuma – tämä näkyy sekä Girardin että Vattimon mielestä uhrilahjatraditiossa. Jeesus on kuitenkin tämän väkivallan lopettava “viimeinen uhri”. Tämän ajatuksen pohjalta Vattimo päätyykin ajattelemaan kristinuskon pohjimmiltaan anarkistis-humanistisena, heikon ontologian projektina.
Nationalismi on yhteydessä yksityisomistuksen porvarilliseen nousuun. Tästä syystä jokaisen kapitalismia vastustavan tulee vastustaa myös nationalismia. Leninistit ovat tästä poikkeus: heille armeija on tärkeä työkalu vallankumouksen toteuttamisessa. Leninistit laskenkin juuri tästä syystä, kuten myös poliittisen etujoukon idean vuoksi, omiin vihollisiini.
Armeija on osa sellaista yhteiskunnallista järjestelmää, joka alistaa, aivopesee ja typerryttää ihmistä: sellainen tulee kieltää. Ja juuri kielto, negatiivinen ajattelu, on vapauden edellytys.
Itselleni kävi armeijan suhteen täysin päinvastoin kuin arvon korpraalin Vanniselle: radikalisoiduin ja kyynistyin armeijaan vieläkin enemmän. Armeija on väkivaltaa tuottava, metafyysisillä myyteillä perusteltu orjuutuslaitos. Eikä tätä tosiseikkaa muuta se, että “skapparit on suhteellisen mukavia” tai että “köllejä saa salikäynneistä ja lenkeistä”. Meidän tulee “mullistaa kaikki ne olosuhteet, joissa ihminen on alennettu, alistettu, hylätty ja halveksittava olio” (Marx)
Arttu hei, tämä blogin ulkoasu on varsin mälsä. Se edellinen silti oli raflaava. Et kai sinäkin ole vanhenemaan päin? :p Tervetuloa takaisin!
Jee jee. Arvasin tiettyjen tahojen responssin, enkä suotta käy sitä editoimaan (etenkään nyt, kun kirjoitan tätä Opera Minillä). Lisättäköön kuitenkin, että itse pidin ylennystäni hivenen huvittavana. Tämä ei tietenkään muuta mitään.
Aivopestiinkö minut armeijassa? Kyllä varmaan. Voisin siteerata tähän hieman Marxia, jotta vaikuttaisin älykkäältä. Proletariaatti taistelkoot; minulla on kaikki hyvin, joten why should I give a f*ck?
(Niille, jotka eivät tajua edellisen sarkasmia: KISS noiden kommenttien kanssa.)
Käytännöllisyys meni oikeaoppisuuden edelle. Pitäisikö minut kenties kivittää kerettiläisenä?
T: tiedän. Mutta edellisen synkkyys alkoi painaa. Ehkä muokkaan siitä valoisamman version jossain vaiheessa…
Tosiaan, sehän on jopa hieman huolestuttavaa että armeijan slangi on tarttunut noinkin hyvin…
Mutta mukavaa että olet selvinnyt.
Existenz: Toisaalta nykyään on myös jossain määrin kapinallista sanoa pitävänsä armeijasta ja sodista. Systeemin yksi totuus kuitenkin on, että sota on hirveä asia, ja käytännössä kaikki hyväksyvät tämän.
Joidenkin mielestä armeijassa on kivaa. Ja kaipa se sotiminenkin on jollain tavalla kivaa, jos on vain riittävän hyvä aate jonka puolesta taistella. Sehän juuri on sitä idealismia – jos kuolee, niin kuolee kuitenkin sankarina ja aatteensa marttyyrina. Joku voisi sellaista ajatusten voimaa ihaillakin. Mutta raivostuttavaahan se on, jos aate, jonka puolesta soditaan, ei miellytä.
Ja vapaus (ja sen kaipuu) on porvarillista jos mikä…
Hei hei hei, nyt mennään vähän liian pitkälle. Ymmärrän kyllä lohkaisusi, jt, mutten kylläkään sanonut “pitäväni armeijasta ja sodista”. Intti vain ei loppujen lopuksi ollut omalla kohdallani sellaista p*skaa mitä se periaatteessa *olisi voinut* olla – tai millaista kuvittelin sen peruskoulutuskauden perusteella olevan. Toisaalta tämä on kokonaan omaa sopeutumistani jonka tiedostan, joten ei siitä sen enempää; E. kirjoitti tästä jo tyhjentävästi ja veti maton kaikenlaisten “inttimyönteisten” puheiden alta.
Yhteiskunta on väkivaltaa tuottava, metafyysisillä myyteillä perusteltu orjuutuslaitos. Eikä tätä tosiseikkaa muuta se, että “nautin työstäni” tai että “opiskelu yliopistossa on kivaa”.
Joo, en viitannut ihan sinuun, sori vaan. Yritin hakea jonkinlaista toista näkökulmaa, jonka kanssa kukaan ei oikeastaan ole samaa mieltä mutta joka jossain yhteydessä saattaa tuntua ihan järkevältäkin.
On myös mahdollista, että pitkä rauhan aika saattaa jollain tapaa vääristellen vaikuttaa ihmisten ja yhteiskunnan sielunelämään. Ainakin kyynisyys, välinpitämättömyys ja kuolemanpelko ovat jo jonkin aikaa olleet voimissaan. Ajatus on ainakin Dostojevskin, jonka ajasta sodat ovat toki muuttaneet luonnettaan raaempaan suuntaan.
Ei minulla ole mitään vastausta tähän asiaan. Muiden suulla puhuminen on välillä ihan virkistävää, kun iästäni johtuen ikuiset totuudet tuntuvat omaan suuhuni vähän kaukaisilta. Minusta on tosin vähitellen tullut kristitty, joka tekee sen, että suhtaudun asioihin tietyllä tavalla.